maanantai 4. marraskuuta 2013

Paljastuksia ajalta J.S.

Tämä tarina on tosi.

Olen kolmen lapsen äiti. Lapsikatras koostuu seuraavanlaisesta kokoonpanosta: Tyttö 10 v., poika 7 v., tyttö 2 v. Katkos sukupuolisuorassa tarkoittaa sitä, että ykkösen vaatteet eivät siirry kakkoselle, ja toisaalta ykkösen ja kolmosen välillä on niin suuri ikäero, että pieneksi jääneet vaatteet on jo moneen otteeseen lahjoitettu sukulaisille ja ystäville. Eli yksinkertaisemmin sanottuna: joka vuosi on ostettava uusi setti sesonkipukuja koko konkkaronkalle.

Kirppistelyyn olen herännyt myöhään, toisin sanoen vasta nuorimman lapsen syntymän jälkeen (ja sekös harmittaa, kun tuhlattua rahasummaa nyt ajattelee). Mielessäni jaan siis elämäni jaksoihin Ennen Seesamia (E.S.) ja Jälkeen Seesamin (J.S.). Tässä iltana eräänä rupesin mielessäni laskeskelemaan säästyneitä rahoja ajalla J.S. Laskeskelun tulos oli niin järisyttävä, että päätin jakaa sen muiden kanssasisarteni kanssa täällä Seesamin blogissa.

Tarkastelun kohde: syksyn sesonkivaatehankinnat ajalta E.S.
(= kaikki ostettu uutena, eikä tietenkään edellistalven alennuksesta, koska silloin ei ikinä jaksa miettiä koko asiaa. Hinnat ulkomuistista, mutta eivät voi olla pahasti pielessä, koska vieläkin kirpaisee kun niitä ajattelee.)
  • Välikausipuvut (markettimerkkejä) x 3 - n. 200 €
  • Vauvan untuvapussi/haalari (Reima) -  90 €
  • Toppapuvut (Ticket, Luhta) x 2 -  n. 300 €
  • Villapuku (vauvan + pojan) - n.100 €
  • Välikausikengät (Viking) x 2 -  n. 140 €
  • Kumisaappaat x 2 (Nokian) - n. 60 €
  • Talvikumisaappaat x 2 (Viking) - n. 70 €
  • Talvikengät (tässä vaiheessa jo herttisen yhdentekevää mikä merkki, kunhan mahdollisimman edullinen) x 2 - n. 70 €
Yht: n. 960 €
Kommentti: ulkohousujen elinikäennuste kahdella vanhimmalla lapsella ei-lumisella ajalla on noin kaksi viikkoa. Tuhoaste on sitä luokkaa, että sitä ei paikkaa edes suurin Prismassa myytävä paikkaussetti. Laskuissa ei siis ole huomioitua niitä lukuisia ”ja taas uudet ulkohousut” –hankintoja.


Aika järkyttävää siis. Mutta hypätäänpä aikaan J.S. eli tähän syksyyn (ja hei, itse asiassa jo viime kevääseen, kun tämäkin äiti AJATTELI JO NIIN PITKÄLLE, että poimi pari herkkulöytöä syrjään).
  • Välikausipuvut x 3 (Ticket, Didriksons + joku hieno tanskalainen merkki) - n. 50 €
  • Toppapuvut (loistava uudenveroinen Ticket-löytö tytöille samassa kuosissa, toinen haalarina ja toinen 2-osaisena + ReimaTec pojalle) - n. 80 €
  • Villapuvut x 2 - 20 €
  • Välikausikengät (hyväkuntoiset Vikingit x 2, Timberland UUDET x 1) - n. 50 €
  • Kumisaappaat x 3 (PO.P, Tretorn, Tuntematon merkki) - 15 €
  • Talvikumisaappaat x 3 (Viking, Crocs) - 20 €
  • Talvikengät x 3 (Kuomat) 12 €
Yht: 247 €
Kommentti: Talvipuvut ja kengät valikoitu niin, että kunto on uutta vastaava tai vähintäänkin erittäin siisti. 


Yksinkertaisen laskutoimituksen tuloksena saadaan säästetyn summan suuruudeksi reilu 700 (seitsemän sataa) euroa! Toki uutta tavaraakin saa moneen eri hintaan (puhumattakaan niistä alennuksista), mutta sama laatu- ja hintahaitari löytyy myös lastenkirppiksellä – tosin hinnan suhteen vähän eri logaritmisella asteikolla.

Hyvätuloisen perheen ainoalle lapselle ei ehkä helposti tule hankittua kierrätettyä tavaraa, mutta harvassa ovat ne perheet, joille 700 € olisi täysin merkityksetön pikkuraha. Ja silti, suureksi ihmetyksekseni, esimerkiksi iso osa tuttavapiirini perheistä ostaa todella harvoin MITÄÄN lasten kirpputorilta. Vastaavanlaisia laskelmia voisi kuitenkin tehdä ihan minkä muun sesongin tai elämänalueen tiimoilta, ja lopputuloksena olisi aina iso säästö + erityisen hyvä mieli. Ehkäpä palaan tuohon hyvien kirppislöytöjen aiheuttamaan euforiseen jälkitilaan vielä jonkun muun blogiaiheen varjolla. Sitä odotellessa toivon, että säästöpaljastus johdattaisi edes YHDEN ei-kirppistelijä-äidin tarkemmalle tutkimusmatkalle lasten kirpputorille ja ehkä juu, jopa ostamaan jotain ;).

Kommentti: Kirjoittajalla on vahva linkki Seesamiin, eikä kirjoitusta siis voida pitää täysin puolueettomana :)

2 kommenttia:

  1. Huh! Kiva kun jaoit tänne tämän. Itse tykkää kirppistellä ja varaan itse myös kerran kaudessa pöydän pieneksi jääneille vaatteille ja turhuuksille. Meillä on kaksi poikaa, joten kierrätystä harrastetaan tottakai perheen sisällä. Siksi hankinkin ulkovaatteet uusina. Täksi talveksi yritin säästömielessä tosin kuumeisesti etsiä isommalle (3v) pojalle haalaria käytettynä, mutten löytänyt muita kuin paljon kulutettuja versioita. Olet tehnyt mahtavia löytöjä, siitähän kirppistelyssä on kyse! Voi kun itsekin tekisi joskus noin huippulöytöjä...

    VastaaPoista
  2. Noora, täytyy myöntää, että kun työpaikka on Seesamissa, niin löytöjä tulee tehtyä helpommin kuin harvakseltaan kirppistellen. Tämän verran on työpaikkaani kuitenkin pakko markkinoida: Seesamin hintataso on keskimääräisen Lastenkirppis-mittapuun mukaan todella kohtuullinen ja tavara laadukasta, asiakaskunta koostuu suurimmaksi osaksi äideistä, jotka haluavat vain tehokkaasti tavarasta eroon. Esim. nuo omien lasten toppapukulöydöt tosi hyväkuntoisista puvuista olivat Ticket "unikkokuoseilla" á 35 e (aika yleinen hinta hyville Ticket toppapuvuille Seesamissa) + ReimaTec 2-osainen puku 10 e (no tämä oli aika löytö). Joten älä vielä luovu toivosta, toivotan sinulle hyvää kirppisonnea!

    VastaaPoista

Kiitos viestäsi. Kommentit tulevat näkyviin parin päivän viiveellä.