torstai 21. marraskuuta 2013

Joululahjat lasten kirpputorilta

Vielä vähän aikaa sitten olisin pitänyt ihan outona ajatusta siitä, että hankkisin lapsilleni joululahjat lasten kirpputorilta. Mieleeni oli istutettu ajatus, että joululahjan pitää – totta kai – olla tuliterä ja kaupan paketissa.

Vaan hölmöpä olen ollut. Kirpputoreilta löytyy toinen toistaan hauskempia leluja, pelejä ja kirjoja. Asiaan paneutuen löytää kyllä kokonaan uusia tai täysin käyttämättä jääneitäkin tavaroita, mutta tarkemmin ajatellen – parin vuoden ikäisen lapsen iloa ei todellakaan lannista se, että lelussa on aiemman käyttäjän jättämiä jälkiä. Vanhempien lasten lahjat ovat toinen juttu, mutta erityisesti pienten leluhankinnoissa säästää pitkän pennin, kun lahjat hankkii kirpputorilta. Ja itselleni ainakin tulee erityisen hyvä mieli, kun joka lelun kohdalla tiedän jättäneeni yhden rajallisilla luonnonvaroilla tuotetun tavaran ostamatta.

Tähän mennessä kaksivuotiaan lelusäkkiin ovat matkalla:
  • Fisher Price bussi ukkeleineen (4 €, superlöytö)
  • Sylvanian talo ukkeleineen (14 €, löytö -50% alepöydästä)
  • Pappasmurffin talo + pappasmurffi (3 €)
  • Ihana retro nappipeli (4 €)
  • MollaMaija (uudenveroinen, 3 €)
  • Late Lammas -video (1 €)
  • Kaunis kuvakirja (3 €)





Kaksivuotiaalle tämä määrä taitaa olla täysin riittävä. Äiskä se vaan on, jolla on välillä itsekurin kanssa ongelmia.

1 kommentti:

  1. Itsekin vielä esikoista odottaessa olin ehdottomasti sitä mieltä, että minun lapsenihan ei mitään käytettyjä tavaroita/vaatteita käytä, mutta niin se vaan mieli muuttui, kun kirppiksiä aloin ahkerammin kiertelemään ja nyt toista lasta odottaessa, aion ehdottomasti etsiä mahdollisimman paljon vaatteita ja tarvikkeita käytettyinä.

    Itselle oli kai jäänyt jotenkin mieleen se ajatus, että käytettyjä tavaroita oli aikaisemmin (siis silloin, kun on itse ollut lapsi) jotenkin "häpeällistä" ostaa/saada, vaan niiden piti olla uusia. Nykyään netti mahdollistaa niin helposti käytettyjen tavaroiden "kierrätyksen" ja itsepalvelukirppiksillä, kuten myös perinteisillä on kiva, kun myynnissä on paljon oikeasti hyväkuntoisia lasten tarvikkeita. :)

    VastaaPoista

Kiitos viestäsi. Kommentit tulevat näkyviin parin päivän viiveellä.