Lämpimästi tervetuloa ostamaan ja myymään!
maanantai 4. heinäkuuta 2016
Asetutaan taloksi
Avajaisjuhlinnat on jo hyvän matkaa takana ja kesäloma-ajan maustama arki on asettunut taloon. Meidän arjesta lisää myöhemmin, mutta palataan nyt aikaan ennen avajaisia, kun asetuimme taloksi uuteen hienoon rakennuksen vilkasliikenteisen Saaristotien varteen.
sunnuntai 29. toukokuuta 2016
Uutta kohti!
Tästä se lähtee! Meidät löytää pian uudesta osoitteesta Ahkiokatu 2, Kaarina
- Saaristotien ja 110-tien risteyksestä.
Avaamme tulevana perjantaina 3.6. klo 10:00!
- Saaristotien ja 110-tien risteyksestä.
Avaamme tulevana perjantaina 3.6. klo 10:00!
tiistai 9. helmikuuta 2016
Kirppispaikka kaverin kanssa

Tiesitkö, että Seesamista on
mahdollista varata myyntipaikka kaverin kanssa? Kaveripaikka toimii
niin, että molemmat kaverit voivat hoitaa omat maksut ja tilitykset omilla, erillisillä asiakasnumeroillaan sekä seurata myyntejään omilla tileillään Kirpparikallessa. Se, että saa kaverin mukaan, saattaa
varsinkin ensikertalaisilla madaltaa kirppispaikan varaamiskynnystä.
Parhaimmillaan kaveripaikka on huippujuttu, tavaraa ei tarvitse
hinnoitella kasoittain, vuokra puolittuu ja paikan siistimisvuorotkin
voi jakaa.
Milloin kannattaa jakaa paikka kaverin
kanssa?
Kaveripaikka toimiikin parhaiten silloin, kun myytävää tavaraa on liian vähän kokonaiselle paikalle – paikan voi jakaa kaverin kanssa kahtia niin, että molemmat ottavat oman puolikkaansa. Seesamin muokattavat kalusteet takaavat sen, että kaverit saavat juuri sellaisen hylly-tanko-kokoonpanon omalle puolikkaalleen, että se sopii kummankin tavaroille. Mikäli oma puolikas tulee pian tyhjän ja kalutun näköiseksi, kaveri voi siirtää omia tavaroitaan täydentämään tyhjiä tankoja ja hyllyjä ja edistää näin myös kaverin tavaroiden myyntiä.
Kannattaa kuitenkin huomioida, että
kaveripaikalla on myös monta kompastuskiveä. Vuokran puoliintuminen
voi nimittäin houkutella silloinkin, kun puolikas paikka ei muuten
olisi järkevä ratkaisu. Mikäli molemmilla kavereilla on paljon
tavaraa, paikka tulee usein aivan liian täyteen ja
lopputulos on sekava. Sekavuus korostuu, jos molemmilla on täysin
erilaista tai erikokoista tavaraa. Liian täysi paikka kostautuu helposti myynnin suuruudessa.
Mikäli tavaraa on paljon,
parempi vaihtoehto on vuokrata oma myyntipaikka, jolloin myynti voi
muodostua moninkertaiseksi verrattuna kaveripaikan myyntiin. Omalla paikalla saa myytyä melkeinpä aina enemmän tarvaraa paljon lyhyemmässä ajassa - kuviteltu säästö onkin usein vain näennäinen.
Jos projektiin haluaa kuitenkin kaverin seuraksi, yksi hyvä vaihtoehto on
ottaa molemmille omat, esimerkiksi vierekkäiset myyntipaikat, joita voi
vuorotellen käydä järjestelemässä.
Tiivistetysti: Kaveripaikka toimii kun
molemilla kavereilla on vähän tavaraa (max. yksi ikeakassillinen /
kaveri). Muussa tapauksessa oma myyntipaikka on
huomattavasti tuottoisampi ratkaisu.
maanantai 25. toukokuuta 2015
Himokirppistelijän pohdintoja
Moni on huomannut että Seesamissa
käydessä löytyy niin paljon kaikkea supersööttiä ettei ohi
kerta kaikkiaan vain pysty kävelemään. Et siis ole yksin, jos olet
heti saman tien sijoittanut myynnistä tulleet tuotot uusiin
ihanuuksiin. Tämä kirvoittaa joskus pieniä syyllisyydentunteita
kassalla, kun kumisaapashakureissulla mukaan on tarttunut viisi
pientä röyhelömekkoa (niiden entisten kahdenkymmenen lisäksi).
Mutta hyvät kanssasisaret,
sijoitetaanpas tämä nyt perspektiiviin: jos vertaat söpöyksien
hamstraamista kirpputorilta moneen muuhun harrastukseen, kuten
kilparatsastukseen (oman hevosen omistamisesta puhumattakaan),
golfiin, ralliautoiluun tai maailmanympärimatkailuun, on tämä on
aika halpaa huvia. Kauniit vaatteet saa sitä paitsi takuuvarmasti
myytyä taas eteenpäin seuraavalla myyntikierroksella, joten ainakin
osa rahoista palautuu. Kirppishimoshoppailu on myös eettisesti
kestävää, ympäristöä kuormittamatonta ja kierrätystä
edistävää. Parhaassa tapauksessa kirppisreissut opettavat tämän
myös omalle jälkikasvullesi.
Ja viimeisimpänä vaan ei
vähäisimpänä: Pikkupirpanasi ei tule ikuisesti olemaan onnellinen
tekemistäsi löydöistä. Joten niin kauan kuin sitä kestää –
ANNA PALAA!!!
keskiviikko 18. maaliskuuta 2015
Älä varastoi vaatetta liian pitkään
Lastenvaatemuoti
muuttuu nopeasti, joten varastossa olevia vaatenyssyköitä ei
kannata turhan pitkään säilöä, mikäli niistä haluaa vielä
tienata tai muuten ilahduttaa niillä seuraavaa käyttäjää.
Kirppismaailmassa käyttökelpoinen ja kaupaksi menevä eivät ole
sama asia. Tämän päivän kirppisostaja haluaa tehdä
trendilöytöjä, eivätkä muutaman vuoden takaiset vaatteet, mallit
tai kuosit kiinnosta yhtä
paljon kuin ne viimeisimmät.
Esimerkiksi
pitkään suosiossa ovat olleet uusretrokuosit. Nämä
ovat edelleen tykättyjä, mutta siinä missä vielä pari vuotta
takaperin sai käytetystä paidasta helposti kympin tai ylikin, saa
tällä hetkellä usein korkeintaan muutaman euron. Suurin villitys
taitaa nyt olla ohi, ja kassan kautta kulkeneesta tavarasta huomaa,
että
uusretro
varsinkin
tyttöjen osalta on pikkuhiljaa antamassa tilaa romanttiselle
tyylille. Poikien pukeutumisessa taas hallitsevat kirkkaat värit ja selkeät kuosit. Tällä
hetkellä suosiossa olevien merkkien osalta näiden tyylien edustajista ollaan valmiita
myös maksamaan enemmän.
Nykypäivän muotisykleissä viisi vuotta on pitkä aika, jonka aikana kankaat, mallit ja tyylisuunnat voivat muuttua aivan toisenlaiseksi. Esimerkki epätrendikkäiksi muuttuneista vaatteista - joita tällä hetkellä voi olla vaikea saada kaupaksi - ovat vaikkapa leveälahkeiset tai paksukankaiset housut, lakkatakit tai 2000-luvun alun eläinkuosit.
Vaatteiden
säästäminen seuraavalle lapselle on järkevää ja säästää
rahaa, mutta jos lapsilla
on useamman vuoden ikäero, ei tämä strategia välttämättä
olekaan se paras. Edellisen lapsen päällä niin söpöltä ja
ihanalta näyttäneet vaatteet vaikuttavat muutaman vuoden päästä
tylsiltä ja vanhanaikaisilta. Vaatevarasto tulee uusittua kuitenkin,
ja ne säästetyt jäävät käyttämättä – ja todennäköisesti
myös myymättä, koska muoti on hyvin voinut ajaa jo niiden ohi.
Asiassa on kuitenkin lohdullinenkin puoli, sillä kirppiksiltä uuden
vaatekerran saa sekä edullisesti että eettisesti, ja vaatekaapin
voi pistää uusiksi hyvillä mielin.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Esillepanolla on merkitystä
Seesamin muuttumisleikki
Oman myyntipisteen esillepanon merkitystä ei voi liiaksi korostaa ja kaunis ja selkeä myyntipiste näkyykin pulleana myyntitilinä. Samoin kääntäen: huonosti asetellut tavarat ja vaatteet saattavat tyrehdyttää myynnin turhan vaatimattomalle tasolle.
Seesam tuunasi muutaman paikan uuteen uskoon, ja hops, johan lähtivät myyntikäyrät nousuun. Poimi itsellesi allaolevista esimerkeistä rahanarvoiset vinkit talteen! Ja muista, että Seesamin henkilökunta auttaa sinua toteuttamaan sinulle sopivimman esillepanon.
PIENEMMÄT PINOT JA TARPEEKSI HYLLYJÄ
ENNEN: Liian korkeat pinot liian ylhäällä mylläytyvät helposti ja antavat koko myyntipisteelle epäsiistin vaikutelman. Liian korkeat pinot eivät myöskään houkuttele läpikäymiseen. Tangolla roikkuvia vaatteita ei ole lajiteltu koon mukaan, ylärivin paidat peittävät osittain alarivin vaatteet.
JÄLKEEN: Housut siirretty ylähyllyiltä alemmas, hyllyjä on myös lisätty, jolloin pinot saadaan matalammaksi. Kengät tulevat nyt hyvin esille ylähyllyllä. Tangolla roikkuvat vaatteet järjestetty koon mukaan ja vaatteiden pituus on otettu huomioon niin, että sekä ylä- että alatankojen vaatteet tulevat hyvin esille.
RIITTÄVÄ TÄYTTÖASTE
Kuvassa kolme vaihetta.ENNEN: Hyvän myynnin ansiosta hyllyt ammottavat tyhjänä ja tangoilla on turhan vähän tavaraa. Paikka antaa "kolutun" vaikutelman, ostajalle voi tulla mielikuva, että no, parhaat on jo myyty, ei kannata katsoa lähemmin.
JÄLKEEN (tilanne ennen täyttöä): Tavarat on tiivistetty, ja turhat hyllyt/tagot on poistettu. Vaatteet mahtuvat nyt kahdelle tangolle. Paikka on jälleen siistin ja selkeän näköinen.
JÄLKEEN (tilanne täytön jälkeen): Hyllyjä ja tankoja on taas lisätty ja vaatteet järjestetty ottaen niiden pituus huomioon ja erotellen sisä- ja ulkovaatteet.
JÄRJESTÄ KOON MUKAAN
ENNEN: Erityisen tilavalle seinäpaikalle kannattaa varata heti alkuun tarpeeksi tavaraa! Paikka näyttää nyt hieman tyhjältä ja epätasapainoiselta, kun suurin osa tavarasta on toisella puolella.JÄLKEEN: Tälle seinäpaikalle mahtuisi helposti 2-3 tankoriviä lisää, mutta tälle tavarakokoonpanolle lisättiin sen sijaan pari hyllyä. Tavarat järjestettiin koon mukaan: pienen lapsen ja vähän isomman omille puolikkailleen. Matalammat housupinot takaavat vähemmän kaaosta. Kengät näkyvät hyvin ylimmältä hyllyltä. Ylös asetettua tankoa voi hyödyntää esim. hanskoille,
MUOKKAA PAIKKA TAVARAN MUKAAN
ENNEN: Housupinot ovat sopivan korkuiset, mutta turhan ylhäällä - sinne on vaikea ylettyä penkomaan siististi. Hyllyjä on liikaa tavaran määrään nähden. Tangossa riippuvien vaatteiden alla tavaraa, joka ei erotu.
JÄLKEEN: Ylähyllyille soveltuvat esim. kengät ja isommat tavarat. Osaa hyllyistä siirretty alaspäin ja yksi hylly poistettu, näin saatiin tankoa nostettua ylemmäs. Vaatteet järjestettiin jälleen koon mukaan. Tankojen alta siirretty pyöräilykypärä ylös näkyville.
torstai 5. helmikuuta 2015
Synttärimeininkiä
Seesam täytti siis 2 vuotta ja sitä juhlimme lauantaina 31.1. ostosten, kahvin ja lapsille suunnatun ohjelman merkeissä.
Kiitos ensinnäkin kaikille ihanille myyjillemme, jotka täsmällisesti takasivat, että hyllyt olivat tupaten täynnä mahtavia löytöjä synttärivieraiden iloksi.
Kiitos Hope ry Turku loihtimistanne maskeerauksista. Hope puolestaan oli iloinen päivän aikana vastaanottamistaan lahjoituksista, jotka menevät yhdistyksen toiminnan mukaisesti varsinais-suomalaisille vähävaraisille perheille.
Kiitos Oriflamen Helille, joka teki monta tyttöä iloiseksi kauniilla pienelle tytölle sopivalla käsihoidolla ja manikyyrillä.
Huom! Heli tekee keikkoja myös lasten synttäreille (yht.otot 0456735602 / heli.paakki@wippies.fi).
Kiitokset Seesamin Mikaelalle ja Iidalle järjestelyistä, jotka mahdollistivat, että sen sata lasta pääsi onkimaan aarteita.
Kiitos ensinnäkin kaikille ihanille myyjillemme, jotka täsmällisesti takasivat, että hyllyt olivat tupaten täynnä mahtavia löytöjä synttärivieraiden iloksi.

Kiitos Oriflamen Helille, joka teki monta tyttöä iloiseksi kauniilla pienelle tytölle sopivalla käsihoidolla ja manikyyrillä.
Huom! Heli tekee keikkoja myös lasten synttäreille (yht.otot 0456735602 / heli.paakki@wippies.fi).
Kiitokset Seesamin Mikaelalle ja Iidalle järjestelyistä, jotka mahdollistivat, että sen sata lasta pääsi onkimaan aarteita.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)