maanantai 25. toukokuuta 2015

Himokirppistelijän pohdintoja


Moni on huomannut että Seesamissa käydessä löytyy niin paljon kaikkea supersööttiä ettei ohi kerta kaikkiaan vain pysty kävelemään. Et siis ole yksin, jos olet heti saman tien sijoittanut myynnistä tulleet tuotot uusiin ihanuuksiin. Tämä kirvoittaa joskus pieniä syyllisyydentunteita kassalla, kun kumisaapashakureissulla mukaan on tarttunut viisi pientä röyhelömekkoa (niiden entisten kahdenkymmenen lisäksi).


Mutta hyvät kanssasisaret, sijoitetaanpas tämä nyt perspektiiviin: jos vertaat söpöyksien hamstraamista kirpputorilta moneen muuhun harrastukseen, kuten kilparatsastukseen (oman hevosen omistamisesta puhumattakaan), golfiin, ralliautoiluun tai maailmanympärimatkailuun, on tämä on aika halpaa huvia. Kauniit vaatteet saa sitä paitsi takuuvarmasti myytyä taas eteenpäin seuraavalla myyntikierroksella, joten ainakin osa rahoista palautuu. Kirppishimoshoppailu on myös eettisesti kestävää, ympäristöä kuormittamatonta ja kierrätystä edistävää. Parhaassa tapauksessa kirppisreissut opettavat  tämän myös omalle jälkikasvullesi.

Ja viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä: Pikkupirpanasi ei tule ikuisesti olemaan onnellinen tekemistäsi löydöistä. Joten niin kauan kuin sitä kestää – ANNA PALAA!!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestäsi. Kommentit tulevat näkyviin parin päivän viiveellä.