Tämä
tarina on tosi.
Olen
kolmen lapsen äiti. Lapsikatras koostuu seuraavanlaisesta
kokoonpanosta: Tyttö 10 v., poika 7 v., tyttö 2 v. Katkos
sukupuolisuorassa tarkoittaa sitä, että ykkösen vaatteet eivät
siirry kakkoselle, ja toisaalta ykkösen ja kolmosen välillä on
niin suuri ikäero, että pieneksi jääneet vaatteet on jo moneen
otteeseen lahjoitettu sukulaisille ja ystäville. Eli
yksinkertaisemmin sanottuna: joka vuosi on ostettava uusi setti
sesonkipukuja koko konkkaronkalle.
Kirppistelyyn olen herännyt myöhään, toisin sanoen vasta nuorimman lapsen syntymän jälkeen (ja sekös harmittaa, kun tuhlattua
rahasummaa nyt ajattelee). Mielessäni jaan siis elämäni jaksoihin
Ennen Seesamia (E.S.) ja Jälkeen Seesamin (J.S.). Tässä
iltana eräänä rupesin mielessäni laskeskelemaan säästyneitä
rahoja ajalla J.S. Laskeskelun tulos oli niin järisyttävä, että
päätin jakaa sen muiden kanssasisarteni kanssa täällä Seesamin
blogissa.
Tarkastelun
kohde: syksyn sesonkivaatehankinnat ajalta
E.S.
(=
kaikki ostettu uutena, eikä tietenkään edellistalven alennuksesta,
koska silloin ei ikinä jaksa miettiä koko asiaa. Hinnat
ulkomuistista, mutta eivät voi olla pahasti pielessä, koska
vieläkin kirpaisee kun niitä ajattelee.)
- Välikausipuvut
(markettimerkkejä) x 3 - n. 200 €
- Vauvan
untuvapussi/haalari (Reima) - 90 €
- Toppapuvut (Ticket, Luhta) x 2 - n. 300 €
- Villapuku
(vauvan + pojan) - n.100 €
- Välikausikengät
(Viking) x 2 - n. 140 €
- Kumisaappaat
x 2 (Nokian) - n. 60 €
- Talvikumisaappaat
x 2 (Viking) - n. 70 €
- Talvikengät (tässä vaiheessa jo herttisen yhdentekevää mikä merkki,
kunhan mahdollisimman edullinen) x 2 - n. 70 €
Yht: n.
960 €
Kommentti:
ulkohousujen elinikäennuste kahdella vanhimmalla lapsella
ei-lumisella ajalla on noin kaksi viikkoa. Tuhoaste on sitä luokkaa,
että sitä ei paikkaa edes suurin Prismassa myytävä paikkaussetti.
Laskuissa ei siis ole huomioitua niitä lukuisia ”ja taas uudet
ulkohousut” –hankintoja.
Aika
järkyttävää siis. Mutta
hypätäänpä aikaan J.S.
eli tähän syksyyn (ja hei, itse asiassa jo viime kevääseen, kun
tämäkin äiti AJATTELI JO NIIN PITKÄLLE, että poimi pari
herkkulöytöä syrjään).
- Välikausipuvut x 3 (Ticket,
Didriksons + joku hieno tanskalainen merkki) - n. 50 €
- Toppapuvut
(loistava uudenveroinen Ticket-löytö tytöille samassa kuosissa,
toinen haalarina ja toinen 2-osaisena + ReimaTec pojalle) - n. 80 €
- Villapuvut
x 2 - 20 €
- Välikausikengät
(hyväkuntoiset Vikingit x 2, Timberland UUDET x 1) - n. 50 €
- Kumisaappaat x 3 (PO.P, Tretorn, Tuntematon merkki) - 15 €
- Talvikumisaappaat x 3 (Viking, Crocs) - 20 €
- Talvikengät
x 3 (Kuomat) 12 €
Yht: 247
€
Kommentti:
Talvipuvut ja kengät valikoitu niin, että kunto on uutta vastaava
tai vähintäänkin erittäin siisti.
Yksinkertaisen
laskutoimituksen tuloksena saadaan säästetyn summan suuruudeksi
reilu 700 (seitsemän sataa) euroa! Toki uutta tavaraakin saa moneen
eri hintaan (puhumattakaan niistä alennuksista), mutta sama laatu- ja
hintahaitari löytyy myös lastenkirppiksellä – tosin hinnan
suhteen vähän eri logaritmisella asteikolla.
Hyvätuloisen
perheen ainoalle lapselle ei ehkä helposti tule hankittua
kierrätettyä tavaraa, mutta harvassa ovat ne perheet, joille 700 €
olisi täysin merkityksetön pikkuraha. Ja silti, suureksi
ihmetyksekseni, esimerkiksi iso osa tuttavapiirini perheistä ostaa
todella harvoin MITÄÄN lasten kirpputorilta. Vastaavanlaisia
laskelmia voisi kuitenkin tehdä ihan minkä muun sesongin tai
elämänalueen tiimoilta, ja lopputuloksena olisi aina iso säästö
+ erityisen hyvä mieli. Ehkäpä palaan tuohon hyvien
kirppislöytöjen aiheuttamaan euforiseen jälkitilaan vielä jonkun
muun blogiaiheen varjolla. Sitä odotellessa toivon, että
säästöpaljastus johdattaisi edes YHDEN ei-kirppistelijä-äidin
tarkemmalle tutkimusmatkalle lasten kirpputorille ja ehkä juu, jopa
ostamaan jotain ;).
Kommentti: Kirjoittajalla
on vahva linkki Seesamiin, eikä kirjoitusta siis voida pitää
täysin puolueettomana :)