maanantai 24. syyskuuta 2018

Kirppismyynnin saloja – miksi toiset tienaavat kaksi- ja toiset nelinumeroisia summia?

Meiltä kysytään usein, minkälaisia summia myyjämme myynneistään tilittävät. Seesamin
keskimääräinen viikkomyynti tänä päivänä on noin 200 euroa. Tämä tarkoittaa sitä, että osa myyjistä myy  tätä vähemmän, osa puolestaan enemmän. Suurimmat viikkomyynnit ovat olleet toistatuhatta euroa, mutta niin kova myyntitahti on kuitenkin vain muutamalla myyjällä vuodessa. Parissa kolmessa viikossa saman summan kerryttäminen on jo, jos ei tavallista, niin ei harvinaistakaan.  Tehokkain myynti tapahtuukin juuri 2-3 viikossa. Myynti hiipuu auttamatta tämän ajan jälkeen, kun ne tavarat jotka ovat mennäkseen, on jo myyty. Myyntijakson pidentäminen
yli kolmen viikon vaatiikin jo mittavampia ponnisteluja, kuten esimerkiksi jatkuvaa täydennystä, kauan myynnissä olleiden tavaroiden poistamista tai koko paikan sisällön uusimista. Mikäli myynnin maksimointi kiinnostaa, on hyvä vaihtoehto usean viikon myyntijaksolle useampi lyhyempi myyntijakso 2-4 kertaa vuodessa.

Miksi tavara ei kulje?

Toisten hehkuttaessa jättimyyntejään, toiset saattavat ihmetellä, miksi oma kauppa ei käy, kun myynnissä on kuitenkin omasta mielestä vain hyvää tavaraa. Vastaus on yksinkertainen, joskaan ei aina helpoiten hyväksyttävä – ja se on yleensä jompikumpi seuraavista vaihtoehdoista:
1. Hinta on liian kallis tavaran haluttavuuteen nähden
2. Tavara ei ole sellaista mitä ostajat hakevat
Vaihtoehto 1 on helppo testata laittamalla myyntipaikalle kunnon alennusmyynti. Jos tavara ei edelleenkään liiku, täytyy uskoa, että kyseessä on vaihtoehto 2.

Toiset tavarat säilyttävät arvonsa paremmin kuin toiset

Kaunis esillepano, yhtenäinen kokoluokka, silitetyt ja perusteellisesti tarkistetut tavarat (ei tahraista/rikkinäistä/nyppyistä/kulahtanutta/vanhanaikaista) vaikuttavat omalta osaltaan myyntiä lisäävästi. Se miksi myynneissä on kuitenkin satojen eurojen ero, on kuten missä tahansa businesstoiminnassa: myyntiluvut ovat suorassa yhteydessä siihen, kuinka paljon lastentarvikkeisiin ja vaatteisiin on niiden ostohetkellä investoitu. Edullisemman hintaluokan tuotteiden jälleenmyyntiarvo on suhteessa pienempi kuin arvonsa paremmin säilyttävien arvokkaampien merkkivaatteiden. Myös se kuinka ahkerassa käytössä/kuinka monella lapsella tavarat ovat olleet, vaikuttaa loppuhintaan, koskien tietenkin myös merkkivaatteita. Sekä tietenkin se aina esiinnostettu ajanmukaisuus, sillä lastenvaatemuoti muuttuu tiuhaan, eivätkä muutaman vuoden takaiset mallit tai kuosit enää houkuta ostajia.

Perusvaatetta vai merkkiä?

Ostajista ehdottomasti suurin osa hakee siistiä, trendikästä ja edullista perusvaatetta, ja moni myyjä tekeekin niillä sievoisen tilin. Kuitenkin myös kalliille merkkivaatteille löytyy oma ostajakuntansa. Usean sadan tai sitä suuremmat myynnit pitävätkin usein sisällään paljon joko haluttuja laatumerkkejä tai erityisen kovassa huudossa olevia ketju- tms. vaatemallistoja, jotka ovat kunnoltaan lähestulkoon uuden veroisia. Kun yksittäisten tavaroiden hinnat liikkuvat kympeissä, kertyy myyntiäkin helposti satoja euroja. Nämä kriteerit täyttävä runsas ulkopukujen määrä riittää kerryttämään myyntitiliä yli tuhannen euron.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että merkkeihin investoiminen ei tarkoita pitkän tähtäimen tienestejä, sillä merkkienkin suosio nousee ja hiipuu. Kun merkki ei ole enää harvinainen tai vaikeasti saatavilla, sen hinnat tulevat väistämättä alaspäin. Kalliilla ostetusta tuotteesta ei muutaman vuoden päästä saa välttämättä tavallista käyttövaatetta enempää. Seesamin kuuden vuoden aikana on nähty jo monen merkin nousu- ja laskusuhdanteet.

Älä vertaa myyntiäsi muihin

Toisten ollessa hyvin tyytyväisiä muutaman kympin tuottoon, voi toisille saman suuruinen myynti olla pettymys. Myyntiodotukset kannattaakin suhteuttaa aina omaan tavarakokoonpanoonsa ja siihen kuinka paljon on itse tavaroistaan maksanut, eikä niinkään verrata omaa myyntiään muihin. Kaksituhatta euroa tienaava naapurimyyjä kun on myös upottanut moninkertaisen summan tavaroihinsa jo ostohetkellä. Kirpparikallen nettihinnoittelutoimintoa kannattaa käyttää, sillä ohjelma laskee automaattisesti hintalappujen saldon yhteen – näin tulevasta myynnistään saa jonkunnäköistä osviittaa.

Seesamin blogista löydät paljon vinkkejä oman myyntisi hiomiseen, niin esillepanon tekoon ja myyntipaikan muokkaukseen kuin hinnoitteluunkin.

Klikkaa Seesamin myyntivinkkeihin tästä.

perjantai 9. helmikuuta 2018

Nettivaraajan etu!


Mikä on NETTIVARAAJAN ETU?Se on sitä, että pääset varamaan ja maksamaan myyntipaikkasi näppärästi netissä, ja näin saat 2 € edun normaalista viikkohinnasta. Nettivarauksessa varaat haluamasi määrän myyntiviikkoja ja maksat ne varausohjelman kautta kokonaisuudessaan etukäteen ja sitoudut varaamaasi myyntiaikaan. 

Voit halutessasi ottaa yhteyttä asiakaspalveluumme, mikäli haluat JATKOVIIKKOJA varaukseesi peruutusehdolla - nämä myyntivikot ovat normaalihintaisia viikkoja ilman nettivaraajan etua. Tällöin sinun ei tarvitse maksaa ennakkoon näitä jatkoviikkoja, ja voit miettiä tarvetta, kun sen aika tulee. Jatkoviikot ovat tällöin peruutettavissa viimeistään kolme myyntipäivää ennen seuraavan viikon alkamista. Jatkoviikkoihin kannattaa varautua, mikäli haluat varmistaa saman myyntipaikan pidemmälle myyntiajalle. 

Mikäli haluat varaukseesi ILTA-ALOITUKSEN tai AAMUNOUDON, onnistuu niiden lisääminen varaukseen asiakaspalvelumme kautta. Tällöin ensimmäinen netissä varaamasi päivä muuttuu ilta-aloitukseksi (tuonti klo 15-18) ja lisäämme varauksen loppupäivään yhden päivän 2€ hintaan. Samoin jos haluat noutaa tavarasi myyntijaksosi lopussa vasta seuraavana aamuna (klo 10-12), on se mahdollista tuohon 2€ lisähintaan.

Mikäli haluat tehdä varauksen netissä, eikä sinulla ole vielä Kirpparikalle-tunnuksia, ota yhteyttä asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@lastenseesam.fi, niin lähetämme ne sinulle sähköpostitse.


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Juhlitaan!

Viisi vuotta sitten tapahtui hyppäys suureen tuntemattomaan vailla mitään käsitystä mikä yrittäjämaailmassa odottaisi. Ja mitä siellä olikaan tarjolla? Todella kovaa työtä mutta myös upeita onnistumisen kokemuksia. Suurta epävarmuutta, mutta myös oman luomisvoiman kokeilua. Epätoivon hetkiä, mutta myös mahtavan tiimityöskentelyn voimaa. Ja mistään ei olisi tullut mitään, ellette te ihanat asiakkaamme olisi ottaneet Seesamia omaksenne ja tehneet meistä mahtavan menestyneen lastenkirppiksen! Ei voi muuta kuin nöyränä tuntea suurta kiitollisuutta - sekä asiakkaita että upeita työntekijöitä kohtaan – tuesta ja luottamuksesta, niillä on ollut suuri merkitys Seesamin viemisessä eteenpäin!

Haluammekin juhlistaa Seesamin viisivuotista taivalta kanssanne
lauantaina 27.1. pitkän aukiolon (10-18) merkeissä. Luvassa pientä mukavaa ohjelmaa, pullatarjoilua ja tarjouksia, seuraa ohjelman päivittymistä Facebookissa!

Tervetuloa mukaan juhlimaan!